Kukkilintu - karjalainen museo Harjavallassa
Edelliselle sivulle

Tässä rakennuksessa toimi Kukkilintu-museo

Harjavallassa karjalaisen suvun museo

Marja Siura on perustanut 7½ vuotta sitten Harjavallan keskustan tuntumaan karjalaisen suvun koti-. käsityö- ja posliinimaalausmuseon.
Kukkilintu kertoo Ollila-Nordling-suvun evakkotaipaleesta Käkisalmesta Satakuntaan. Nähtävillä on Käkisalmesta pelastettua suvun esineistöä, valokuvia, dokumentteja ym. Siellä voi ihastella vanhoja käspaikkoja, jotka on otettu mukaan evakkoon jouduttaessa.

Tavaroita pelastettiin
Kaiken keräämisen lisäksi tavarat piti myös saada pois sodan jaloista. Marja kertoo, että ratkaisevassa osassa esineistön pelastamisessa Käkisalmesta Satakuntaan oli Walfrid Ollila, hänen äitinsä Helka Mustosen isoisä, jonka puoliso kuului edellä mainittuun Nordling-sukuun.
Yksi moinista harvinaisuuksista on tämä munakuppi - Walfrid uskoi muista poiketen evakkomatkan olevan edessä ja lähetti viiden päivän ajan Käkisalmesta tavaroita junalla sisäiseen Suomeen ennen evakkoon lähtöä. Sillä tavalla tuli mm. sohvakalusto, mikä on mainittu jo vuoden 1868 testamentissa ja on ollut monen sukupolven hallussa. Huonekalujen lisäksi hän lähetti posliiniastiastoja, valokuvia, vieraskirjoja, albumeja ja monenlaisia muita tavaroita. Jos kaikki se olisi jäänyt tekemättä, olisi ollut myöhäistä silloin kun annettiin kaksi tuntia aikaa kerätä se mitä jaksoi kantaa, valaisee Marja Siura pelastusoperaatiota.

Walfrid Ollilalla oli kaksi tytärtä, Aino ja Marjan isoäiti Toini. Lehtori Aino Ollila (1900-1972) teki merkittävän elämäntyön käsityönopettajana. Sen lisäksi, että hän opetti seminaarissa tulevia käsityönopettajia, hänen käsistään syntyi käsitöitä sekä erinomaisia edelleen haluttuja ohje- ja mallikirjoja.
- Aino teki itse ja myös keräsi käspaikkoja. Aivan varmaa tietoa ei ole miksi hänellä sodan alla oli niitä erittäin paljon kotona. Kun annettiin kaksi tuntia aikaa kerätä mukaan tavaroita, Aino keräsi käsityönopettajan luonteellaan käspaikat. Koska kaikkia ei voinut ottaa kainaloon kokonaisina, hän leikkasi lopuista koristellut päät mukaan.
Kukkilinnussa on esillä Karjalassa valmistettuja käspaikkoja Aino Ollilan vaikutus Suomen käsityömaailmaan on ollut melkoinen. Sitä kuvastaa Tekstiiliopettajaliiton 90-vuotisjulkaisu. Sen johdannoksi on lainattu Aino Ollilan vuonna 1941 kirjoittama teksti. Myös useissa käsityölehdissä ja kirjoissa on hänen ohjeitaan ja mallejaan. Yksi edelleen kysytty teos on hänen Vohvelitöitä-kirjansa.

Esillä on myös:
- lehtori Aino Ollilan käsityöhistoriaa, töitä, kirjoja maleja ym.
- rouva Helka Mustosen posliinimaalaustöitä, välineistöä, malleja ja ikoneita
- huonekaluja, seinävaatteita, esineitä läheltä ja kaukaa, valokuvia jne. jne.

Vihjeteksti tähän
Oma osastonsa on myös eversti Kalervo Mustosen sotilashistoriaa käsittelevällä näyttelyllä - Tiedustelulentäjästä Satakunnan Lennoston komentajaksi.
Osaston erikoisuuksia on Mannerheimille lahjoitettu neljän pelikorttipakan kotelo. Mielenkiintoinen on myös Pikku-Matti -radio, mikä oli mukana sodassa korsussa. Kun kuuluvaisuus oli huono, heitti joku sotilaista sen kiveen, niin että radio särkyi. Isä kokosi radion, ja nyt se on museossa nähtävillä.

Säännöllistä aukioloaikaa ei ole, mutta Marja Siura esittelee kyllä halukkaille museon kokoelmia.

Kukkilintu sijaitsee Satakunnantie 97:ssä Harjavallassa.
Museo on avoinna sopimuksen mukaan.
Pääsymaksu 4 €/hlö, ryhmät sopimuksen mukaan.
Pienille ryhmille voidaan sopimuksesta järjestää myös pullakahvit museossa
Yhteyshenkilö:
Marja Siura, (02) 674 1611, 050 348 5988



Edelliselle sivulle